Purjehduspäivä kutsuu purjeveneiden kippareita miehistöpaikkojen jakamistalkoisiin elokuun kolmantena lauantaina. Yhteisöllinen Purjehduspäivä järjestetään kolmannen kerran lauantaina 24. elokuuta 2019. Kaikille maksuttoman tapahtuman järjestää Purjehduspäivä ry.

Purjehduspäivä järjestetään elokuussa 2019 kolmannen kerran. Ensimmäiset vuodet ovat osoittaneet, että purjehdus kiinnostaa ja yhteisölliselle tapahtumalle on selvä tilaus.

Tapahtuman ansiosta jo kymmenet purjehduksesta kiinnostuneet ovat päässeet kokeilemaan harrastusta kokeneiden kippareiden kanssa.

”Palaute on ollut pelkästään myönteistä. Ihmiset ovat olleet Purjehduspäivän jälkeen vilpittömän onnellisia. Joukossa on myös sellaisia, jotka ovat jatkaneet harrastusta tavalla tai toisella, hankkineet oman tai kimppaveneen”, kertoo Purjehduspäivä ry:n puheenjohtaja Janne Impiö.

Veneiden päälliköt saavat mahdollisuuden ajakaa osaamistaan. Lisäksi Purjehduspäivä on luonut uusia ystävyyssuhteita ja purjehduskimppoja.

”Kaipaamme nyt lisää kippareita mukaan tapahtumaan tarjoamaan paikkoja vesillä liikkumisesta kiinnostuneille”, Impiö lisää.

Tänä vuonna tapahtuman kokoontumispaikkana toimii Vallisaaren vierasvenesatama. Päivän purjehdusten jälkeen kipparit voivat varata omakustanteisen venepaikan satamasta ja osallistua yhteiseen iltajuhlaan. Rannassa on tarjolla ruokaa omakustanteisesti.

Koetaan Itämeren tila omin silmin

Purjehduspäivänä purjehdusharrastus tuodaan lähelle ihmisiä, ja samalla tapahtumalla halutaan nostaa esiin Itämeren tilaa. Ympäristöstä huolehtiminen on myös Purjehduspäivän kantava teema. Vesillä liikkuessa Itämeren kunnon voi nähdä omin silmin. Veneilijät ovat keskeisessä roolissa Itämeren suojelemisessa.

Itämeren suojelutyötä voi myös tukea taloudellisesti. Halutessaan osallistujat voivat lahjoittaa rahaa esimerkiksi Itämeren suojeluun erikoistuneille yhteisöille ja järjestöille. Purjehduspäivä ry ei itse kerää rahaa.

Kippari kutsuu veneeseen

Purjehduspäivä luo puitteet tapahtumalle. Kaikesta lopusta huolehtivat veneiden kipparit ja osallistujat. Osallistumiselle ei ole asetettu rajoja: kuka tahansa voi ilmoittautua mukaan asuinpaikasta tai kotimaasta riippumatta.

Mukaan pääsee kahdella tavalla. Veneiden kipparit tarjoavat veneensä vapaita miehistöpaikkoja Purjehduspäivän Facebook-sivulla. 

Venevieraat voivat selata ilmoittautuneiden veneiden tietoja Facebookissa sekä Purjehduspäivän verkkosivun tapahtumasivulla. Paikat varataan suoraan Facebookissa ja kippari hyväksyy varaukset. Tapahtuma on kaikille maksuton.

Veneen kipparin jättämästä purjehdusilmoituksesta selviää, millainen vene on kyseessä, montako miehistöpaikkaa on avoinna, kuinka pitkästä purjehduksesta on kyse, mistä lähdetään ja mihin rantaudutaan.

Osallistujat tarvitsevat veneelle mukaan sään mukaisen vaatetuksen ja kengät, eväät sekä reipasta mieltä. Kippari varaa mukaan pelastusliivit, mutta omatkin voi ottaa mukaan. Lisäohjeet on kirjattu veneilmoitukseen.

Taas aika murtaa purjehdukseen liittyviä myyttejä

Tapahtuman avulla halutaan jakaa kaikille osallistujille hyviä tunnelmia merellä. Purjehtimisesta voi nauttia monella tavoin ja kuka tahansa. Purjehduspäivään osallistuminen ei maksa mitään: vesillä oleminen on ilmaista ja tapahtuma on avoin kaikille.

Yleensä purjehduksen voi aloittaa milloin vaan. Ikä ei ole este, ja harrastukseen pääsee kiinni omalla, kimppa- tai lainaveneellä tai ilmoittumalla vapaille miehistöpaikoille muiden veneessä. Vesillä liikkumisen voi oppia hyvin nopeasti, jos oikeasti sitä haluaa.

Purjehduspäivä ry on voittoa tavoittelematon järjestö, joka pyrkii edistämään purjehdusharrastusta ja Itämeren suojelua. Puheenjohtajana toimii Janne Impiö.

Lisätietoja tapahtumasta: Janne Impiö, puh. 050 330 6065

Purjehduspäivän verkkosivut: http://purjehduspaiva.fi/

Facebook: www.facebook.com/purjehduspaiva

Twitter: @purjehduspaiva

Instagram: @Purjehduspaiva24_08

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *